to 8.7.
Ruusut
Lounaispuisto, kello 23.00
Vuosi sitten toisen albuminsa Kevätuhri julkaissut Ruusut on viime vuosien suurimpia kotimaisia pop-ilmiöitä. Valtavan suosion saavuttanut elektropop-yhtye nähdään Puistojuhlien torstai-illassa huimalla, räiskyvällä show’llaan.
Ringa Mannerin, Alpo Nummelinin, Samuli Kukkolan ja Miikka Koiviston muodostama Ruusut on neljän lahjakkaan muusikon muodostama yhtye, jonka tuotanto on kokeellista taidepoppia parhaimmillaan. Kokeellisuus kuuluu paitsi yhtyeen elektronisissa äänimaailmoissa, joihin jokainen jäsen tuo oman osuutensa, myös kirjailija Lauri Levolan kanssa kirjoitetuissa lyriikoissa, joissa välähtelevät modernin ihmisen ihmissuhdekuviot.